KYN-blogi

Musiikillisia mielenliikkeitä

KYN vuoden naiskuoroksi!

Voisiko kevät aurinkoisemmissa tunnelmissa alkaa? Lauantai-iltana saimme nimittäin tiedon, että KYN on valittu vuoden naiskuoroksi, jihuu! Suomen Naiskuoroliiton myöntämä tunnustus julkistettiin viikonloppuna kuoropäivillä Järvenpäässä, ja suurella ilolla ja ylpeydellä otamme sen vastaan. Johtajamme Kaija tiivisti varmasti kaikkien tunnelmat todetessaan, että tämä on palkinto pitkäjänteisestä ja kunnianhimoisesta työstä, jota olemme halunneet tehdä persoonallisella otteella ja suurella sydämellä, hauskanpitoa unohtamatta. Kaunis kiitoksemme tästä mieltä lämmittävästä tunnustuksesta!

Kevät on kiireistä aikaa, KYN:n osalta erityisesti kuluva kevät. Normitreenien lisäksi on intensiivitreenausta viikonloppuleireillä Vihdissä ja Viikissä, stemmiksissä tarkistetaan vire ääniryhmittäin, pikkukeikkoja satelee kvarteteille ja me hallituslaiset saamme tietysti kaiken tämän lisäksi illan jos toisenkin kulumaan yhteisten asioiden hoitamiseen kokouksissa :) Joskus väsymys iskee ja kuorolainen saattaa muistella kaihoisasti vähiin käyneitä vapaailtojaan. Tällaisena hetkenä kuitenkin muistaa aivan erityisen hyvin, miksi kaikki kuoron eteen tehty työ kannattaa. Palkkio tulee moninkertaisena takaisin.

Kuoro on harrastuksistani rakkain ja joka viikko totean sen myös tuovan energiaa enemmän kuin edellä mainitut aktiviteetit mahdollisesti vievät. Rakkaus musiikkiin yhdistää kaikkia kynnittäriä, mutta kuorossamme on lisäksi aivan poikkeuksellisen hyvä yhteisfiilis. Tästä haluan kiittää kaikkia kuorosiskojani, joiden kanssa varmasti nauramme yhtä paljon kuin laulamme. Musiikillisen ja muun ilottelun kapellimestarina taiteellinen johtajamme Kaija luotsaa omalla lämpimällä ja huumorintajuisella ottellaan kuoroamme kohti uusia musiikillisia seikkailuja.

 On upeaa olla kynnitär!

 Laura


3 vastausta artikkeliin “KYN vuoden naiskuoroksi!”

  1. Hyvä KYN!

    http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/KYN+valittiin+vuoden+naiskuoroksi/1135234832638

  2. Onnittelut!

  3. Noniin.. Lämpimät onnittelut saavutuksenne johdosta!


Jätä vastaus



Architect: Petri Vilén | Interiors: Pasi Väänänen, Pia Ettala | Palaute